Looking For Loïe- tanssilyhytelokuva lähti liikkeelle noin 1,5 vuotta sitten, kun luin mielettömän kirjan: Sally Banesin Dancing Women: Female Bodies on Stage. Kirja käy läpi länsimaisen tanssin historiaa feministisestä näkökulmasta. Siellä minä törmäsin Loïe Fulleriin (1862-1928). Toki hän oli tullut omissa opinnoissa aiemmin esille, mutta vain sivumennen. Fuller oli samanaikaisesti tieteilijä ja tanssitaiteilija. Henkilö kuka kehitti mullistavaa teatteriteknologiaa ja pioneerina yhdisti sitä tanssitaiteeseen. Hän työskenteli muun muassa Marie Curien, Thomas Edisonin ja Lumièren veljesten kanssa. Hän epäseksualisoi tanssivan naiskehon. (Vertaa Ranskassa tähän aikaan olevaa muuta tanssikulttuuria: cancan, burleski, vaudeville, kabaree, jopa Pariisin oopperan baletti toimi käytännössä parittamisella.) Hän mahdollisti uuden katseen syntymisen: liike voi olla abstrakti, se voi olla muotoja, värejä ja mielikuvia. Ja lisäksi hän isolta osaltaan vaikutti ensimmäisten tanssielokuvien syntyyn ja oli muutamia näitä itsekin luomassa.

Joten muunmuassa näistä syistä tämä henkilö alkoi resonoida minussa vahvasti näin 100 vuotta myöhemmin. Lähdin kirjoittamaan apurahahakemusta Taike:lle hirveän inspiraation vallassa ja keräsin hakemukseen pienen työryhmän. Ja sitten se päätös tuli myönteisenä takaisin. Kyseessä on ensimmäinen kohdeapuraha, jonka olen saanut, joten voit vain kuvitella kuinka valtava sen merkitys on. Nyt me päästään oikeasti toteuttamaan elokuva!

Luin paljon kirjallisuutta Loïe Fullerista, itselle tärkeimmäksi nousivat Ann Cooper Allbrightin Traces of Light, Absence and Presence in the Work of Loïe Fuller ja Aurora Herreran Body Stages, The Metamorphosis of Loïe Fuller. Alunperin tarkoitus oli lähteä tekemään uudelleentulkintaa jostain Loïe Fullerin teoksesta. Kuitenkin mitä syvemmälle menin tutkimukseen sitä enemmän hän alkoi resonoida henkilönä ja symbolina työelämässä. Hänet historian teksteissä laitetaan helposti joko teknologian kehittäjä/ tieteilijä laatikkoon tai tanssitaiteilija laatikkoon. Kumpaankaan laatikkoon hän ei mahdu helposti. Hän oli tieteen tekijä aikana, jolloin naiset eivät ole olleet tervetulleita sinne. Eikä hän myöskään sopinut täysin länsimaisen tanssin ulkonäkökriteereihin.

Näkemys, että teknologian ja kehollisuuden kuuluu olla kaukaisia toisilleen, on tanssielokuvantekijänä minulle tuttu ennakkoluulo. Koen kehollisuuden ja teknologian yhdistämisen äärimmäisen mielenkiintoisena ja ajankohtaisena aiheena, etenkin kun elämme aikaa, jolloin teknologia on koko ajan läsnä.

Elokuvan tekoprosessissa aloin perehtyä enemmän ja enemmän työelämän sukupuoleen liittyviin tilastoihin. Olin kovin järkyttynyt ja surullinen kuinka paljon työtä on vielä tehtävänä. Naisten asema on edelleen globaalisti työelämässä tilastollisesti hälyttävän heikko ja muunsukupuolisuutta hyvin harvoin edes tilastoidaan. Tästä yhtenä kirjanostona Caroline Perezin Invisible Women, exposing data bias in a world designed for men. Ja tästä aloin perehtyä AV-alan tilastoihin, etenkin Women in Film & Television (WIFT) jakaman tiedon pohjalta. Ja tämä järkytti lisää. Toki aiheesta oli myös omia henkilökohtaisia kokemuksia; av-alalla ei ole helppoa olla naisyrittäjä. Tämän pohjalta tein päätöksen, että koko elokuvan työryhmä tulee olemaan pelkkiä naisia ja muunsukupuolisia. Sen johdosta tutustuin aivan huippuihin uusiin ammattilaisiin ja intohimoisiin tekijöihin.

Elokuvan koreografian työstin yhdessä tanssijan Emma Heinonen kanssa Pirkanmaan Tanssin Keskuksen kesäresidenssissä. Pääsin työskentelemään Emman kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ja oi että kuinka hedelmällistä ja keskustelun täyteistä se olikaan! Koreografiassa lähdimme liikkeelle kuvista luoduista improvisaatiotehtävistä. Koreografiaan isolta osaltaan vaikuttivat myös puvustus ja tulevat kuvauslokaatiot, jotka kehittyivät samanaikaisesti.

Kuvasimme elokuvan yhden pitkän ja tiiviin kuvauspäivän aikana. Meitä oli ihana 10 hengen työryhmä paikalla. Itselle mieluisinta ei kuitenkaan ole työskennellä näin ison aika- ja tehokkuuspaineen alla. Tämän takia ala yleisesti tarvitsee enemmän rahoitusta. Tämänkin projektin aikana tehtiin valtava määrä ilmaisia työtunteja, suurimman osan niistä tein minä itse.

Mutta olen kiitollinen ihan jokaiselle työryhmän jäsenelle intohimosta ja aikapanoksesta elokuvan eteen! Kuvauspäivä sujui hyvin ja ilman noin upeaa työryhmää sitä ei olisi ollut mahdollista näin hyvässä hengessä toteuttaa. Erityisen iloinen olen yhteistyöstä kuvaajan Aino Mättö kanssa. Lähdimme tietoisesti hakemaan “male gazen” purkamista tanssin kuvaamisessa.

Myöhemmin mukaan tulivat myös foley-artisti Julia Huopainen ja kuoronjohtaja Maria Kujanpää . Maria sovitti ja johti projektikuorolle uuden version Laura Netzelin (1839-1927) Ave Maria-kappaleesta. Tuntui sopivalta nostaa esiin historiasta ei niin yleisesti tunnettua naissäveltäjää, kuka oli elänyt samaan aikaan kuin Loïe Fuller. Ave Maria on ylistyslaulu yhdelle tunnetuimmista matriarkoista, joten sen yhdistäminen loppukohtaukseen ja Loïe Fullerin reinkarnaatioon tuntui enemmän kuin istuvalta.

Projekti sai osakseen tekemisen aikana paljon positiivista huomiota ja siitä kirjoitettiin myös paikallislehdissä. Kuitenkin yksi Facebookissa julkaisemani työnhakuilmoitus sai aikaan alan sisältä vastustusta. Hain kuoron äänittäjää yhdeksi päiväksi, toivomuksena yllämainituista syistä hänen olevan nainen tai muunsukupuolinen. Tämän seurauksesta sain osakseni valtavan määrän vihaisia viestejä, syytöksiä miesvihasta, misogynistisiä kommentteja, uhkailuja ja kaupan päälle selvityspyynnöön Tasa-arvovaltuutetulta. Eiköhän tämä viimeistään kerro kuinka paha naisten ja muunsukupuolisten tilanne alalla on?

Tämän tekemäni avauksen seurauksena minua ovat myös lähestyneet lukuisat henkilöt, ketkä ovat saaneet kokea epätasa-arvoista kohtelua alalla sukupuolensa takia. Näistä syistä elokuvassa näkökulma työelämän tasa-arvoisuudesta alkoi ottaa isompaa ja isompaa jalansijaa.

Olen ylpeä tästä elokuvasta ja aivan koko työryhmästä. Kiitos upea työryhmä, Taiteen edistämiskeskus - Taike ja Pirkanmaan Tanssin Keskus .